Näytetään tekstit, joissa on tunniste pinserin pentuja varattavissa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pinserin pentuja varattavissa. Näytä kaikki tekstit

torstai 29. heinäkuuta 2021

Pentulaatikossa kaikki hyvin

 


Pentulaatikossa alkaa olla vipinää. Pikkuhiljaa porukka alkaa saada jalkoja alle ja ensimmäisiä horjuvia askelia otetaan. Vielä kuitenkin se ryömiminen on paras ja varmin etenemiskeino. 
Silmät ovat vielä kiinni, ja niiden avautumista odotellaan seuraavaksi. Kyllä se kehitys on käsittämättömän huimaa. Siinä missä ihmisen jokin taito oppia tarvitsee kuukausia, koiranpennuilla kyse on vaan päivistä.

Kaikki pennut ovat tuplanneet painonsa, osa jo 6 vrk iässä. Pojista muutama on todella isoja, sitten muutama on keskikokoista. Tytöt kaikki ovat hieman pienempiä. Kaikki ovat hyvin elinvoimaisia ja virkeitä. Se on pääasia. Painot ja koot tasoittuvat viikkojen kuluessa. Porukka on ruokaillut ainoastaan Tessa mamman baarissa, lisäruualle ei ole ollut pakottavaa tarvetta. Hyvä niin!


Tessa on irtaantunut pentulaatikosta sen verran että käy nopeilla kävelyillä aamuin illoin ja väliajalla hengailee omalla pihalla. Kun ulkona saattoi olla jo muutaman minuutin, Tessa meni tarkistamaan miten kantoprojektit jaksaa. Rouva G on pitänyt huolta myös että turve lentää korkealle ja kauas. 

Kävelylenkit on vielä tosi lyhyitä ja nopeita, noin 10-15 minuuttia. ja aina toiveena ettei vieraita koiria tulisi vastaan. Emän suojeluvavaisto on niin voimakas, että vastaantulijat saavat välittömästi puolustuksen päälle. Käytös kertoo vastaantulijalle että "pysy kaukana mun pennuista tai sulle käy huonosti". Tämä voimakas suojeluhalu hiipuu ajan kuluessa, kun pennut syövät jo lisäruokaa eikä emänmaito ole enää ainoa ravinto. 





tiistai 6. heinäkuuta 2021

45 vrk tiineyttä takana

 Aika kuluu hirmuista vauhtia! Kohta meillä on jo pentuja. Tessalla odotusta jäljellä parisen viikkoa. Tuleva Rouva voi mainiosti. Ruoka maistuu, nurmikolla loikoilu, kantojen kaivaminen ja lepäily on Tessan pääasiallinen toiminta tällä hetkellä. Ulkona on niin hirmuiset helteet, että hihnalenkille mennään vasta myöhään illalla ja aikaisin aamulla. Kaikki siis mainiosti.






Tessan oma kesämökki. On sen lempipaikka ollut ihan pikkupennusta asti. Tuossa boksissa se nukkui ulkona päiväunia sisarustensa kanssa reilu neljä vuotta sitten.

lauantai 26. kesäkuuta 2021



36 vrk astutuksesta ja keskikesän valoisin juhla Juhannus! Ruoka maistuu eikä enää kuvota. Kaikinpuolin se entinen tyynyjä kanteleva Tessan hupakko nauttii nyt tiineys ajasta. Harmitusta tuo totaalinen saunomiskielto joka on ollut päällä nyt astutuksesta lähtien. Lenkkeilyt sujuu lähes entiseen malliin, toisin helteellä lenkkeilyt on meillä aina minimissä jos emme pääse viileään aikaan lenkille.  Vatsan seutu kasvaa melkoista vauhtia, saapa nähdä milloin kasvava vatsa alkaa hidastamaan Tessan menoa. Useampi pentu mahassa tuo taatusti tukalaa oloa vielä monta kertaa ennen kuin synnytys on ajankohtaista.

Rotuyhdistyksen sivuille oli päivitetty pentueemme odotettaviin pentuihin. Käykää tutustumassa yhdistyksen listalla oleviin pentueisiin. Kaikki julkaistavat pentueet täyttävät rotuyhdisyksen jalostuskriteerit. Osta pentu vain luotettavalta kasvattajalta, silloin saat terveeksi tutkittujen vanhempien pennun, pennun jolla on aina Suomen Kennelliiton rekisterikirja.

!ÄLÄ SUOSI PENTUTEHTAILUA!


maanantai 21. kesäkuuta 2021

Pentuja tulossa!


Kävimme Amyvetissä neuvolassa. Tessan tiineys vahvistettiin, ja ultassa näkyi varsin vilkasta menoa! Pentuja on siis tulossa ja laskettuaika on 22.7.2021! Kuukausi aikaa H-hetkeen. Tekemistä riittää, jotta kaikki on hyvissäajoin valmiin kun pennut syntyy! Seuraava jännityksen aihe onkin sitten itse syntymä, montako ja mitä sukupuolta sieltä tulee. Ultrassa määrästä sai jo suuntaa, ja olen varma että tulevat viikot pentujen syntymän jälkeen tulee olemaan kiireiset.