lauantai 22. toukokuuta 2021

Astutus on tapahtunut ❤️

Eilen aamulla otettu progetesti kertoi että nyt on mentävä jo pikimmiten sulhoihin mikäli pentuja mielii. Ovulointi oli jo alkanut. 

Kotona lennossa kahvit termariin ja pari evässämpylää pussiin ja menoksi. Neljän tunnin ajon jälkeen olimme perillä ja koirat aloitti tutustumisen. 

Puolitoista tuntia kiljumista ja mekastusta, alkoi jo usko loppua että myöhästyimme ja homma ei onnistu. Mutta mitä vielä. Olikin reipasta esileikkiä ja sen jälkeen silkkaa lempeä. 

Tällä kertaa astutus onnistuu yhdellä yrittämällä tai sitten ei onnistu. Sen näkee sitten  muutaman viikon päästä.  Nyt vaan sormet ristiin että saamme pentuja aikaseksi. Pentujen odotettu syntymän ajankohta tulee tuonne heinäkuun puolen välin jälkeen. Ja luovutus syyskuulle.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti