torstai 29. heinäkuuta 2021

Pentulaatikossa kaikki hyvin

 


Pentulaatikossa alkaa olla vipinää. Pikkuhiljaa porukka alkaa saada jalkoja alle ja ensimmäisiä horjuvia askelia otetaan. Vielä kuitenkin se ryömiminen on paras ja varmin etenemiskeino. 
Silmät ovat vielä kiinni, ja niiden avautumista odotellaan seuraavaksi. Kyllä se kehitys on käsittämättömän huimaa. Siinä missä ihmisen jokin taito oppia tarvitsee kuukausia, koiranpennuilla kyse on vaan päivistä.

Kaikki pennut ovat tuplanneet painonsa, osa jo 6 vrk iässä. Pojista muutama on todella isoja, sitten muutama on keskikokoista. Tytöt kaikki ovat hieman pienempiä. Kaikki ovat hyvin elinvoimaisia ja virkeitä. Se on pääasia. Painot ja koot tasoittuvat viikkojen kuluessa. Porukka on ruokaillut ainoastaan Tessa mamman baarissa, lisäruualle ei ole ollut pakottavaa tarvetta. Hyvä niin!


Tessa on irtaantunut pentulaatikosta sen verran että käy nopeilla kävelyillä aamuin illoin ja väliajalla hengailee omalla pihalla. Kun ulkona saattoi olla jo muutaman minuutin, Tessa meni tarkistamaan miten kantoprojektit jaksaa. Rouva G on pitänyt huolta myös että turve lentää korkealle ja kauas. 

Kävelylenkit on vielä tosi lyhyitä ja nopeita, noin 10-15 minuuttia. ja aina toiveena ettei vieraita koiria tulisi vastaan. Emän suojeluvavaisto on niin voimakas, että vastaantulijat saavat välittömästi puolustuksen päälle. Käytös kertoo vastaantulijalle että "pysy kaukana mun pennuista tai sulle käy huonosti". Tämä voimakas suojeluhalu hiipuu ajan kuluessa, kun pennut syövät jo lisäruokaa eikä emänmaito ole enää ainoa ravinto. 





lauantai 24. heinäkuuta 2021

YesPinYes A-pentue 15 v

 Tasan 15 vuotta sitten kennelin ensimmäinen pentue syntyi. Dogiwogin Carkin ja Sini-Minin Big Boyn pennut, 8 poikaa ja 1 tyttö näki päivänvalon. Maxi, Kiira, Romeo, Anik, Capu, Pena, Aksu ja Sulo ovat siirtyneet jo sateenkaari silloille. 

YesPinYes Aldebaran on porukan nestori ja juhlii synttäreitään palvelijoidensa kanssa mökillään Masselassa! Paljon Onnea Masselle ja kiitokset Merville ja Jarmolle Massen huolehtimisesta. Pappakoiralla on hyvä olla teidän kanssa.





Tottahan Masselle piti paketti lähettää. Paketti piti sisällään onnittelu ruusukkeen, herkkuja, lelun ja kortin jossa on Massen kuvia vuosien varrelta. Taustana Massen mökki, Massela.


Viikon vanha tusina!

 


Tänään pennut täyttivät yhden viikon. Painoja alkaa tuplaantumaan joka punnitus kerralla (aamuin illoin) ja lisäruualle ei ole ollut tarvetta. Kaikki ovat jänteviä ja elinvoimaisia pentuja. Pieniä luonteenpiirteitä alkaa myös erottumaan, lähinnä tuossa baaritiskille jonotuksessa. Suloisia pikku koiria ja ne tuoksuvat niiiin ihanalle 😍😍


Tänään oli myös ensimmäinen kerta kun Tessa lähti iltakävelylle. Rouvan toiveesta hiukan oijottiin lenkkiä lyhyemmäksi. Tessa on huomannut että pennut ovat odottamassa, vaikka hän olisikin 10 minuuttia pois. Tekee mammalle hyvää käydä muuallakin nuuskimassa kuin kävelytien varressa ja omalla pihalla.

maanantai 19. heinäkuuta 2021

Täällä ollaan koko tuhiseva tusina

Siinä sitä köllötellään ja mussutetaan evästä. Tessa äipällä onkin hyvät eväät kun jokaisen paino on nousukäyrällä eikä lisäruokintaan ole ollut tarvetta. Siihenkin on varauduttu! Ihana tusina nyt 2 vrk ikäisiä!❤ 

 


sunnuntai 18. heinäkuuta 2021

Olemme syntyneet!

 


Siinä he nyt ovat 💓 Tessan vauvat syntyivät 17.7.2021 58. tiineysvuorokaudella. Synnytys kesti 9 tuntia ja 15 minuuttia. Siinä ajassa Tessa synnytti 12 pentua. Poikia on 9 ja tyttöjä 3. Emä ja pennut voi hyvin. 

💙💙💙💙💙💙💙💙💙💗💗💗

Meillä on pentuja varattavissa. Ensimmäiset yhteydenotot sähköpostilla akunemo@hotmail.com

tiistai 13. heinäkuuta 2021

Pentulaatikko hommia.

 Tämän päivän vapaapäivä on käytetty pentuhuoneen valmisteluun. Normaalisti lähinnä kissojen käytössä ollut huone, koki päivän aikana muutoksen koiranpentuhuoneeksi.

Huoneen tärkein kaluste on pentulaatikko. Entinen pentulaatikko meni roskiin kun alkoi olla jo huonossa kunnossa. Tämä uusi on tehty liimapuulevyistä jotka on käsitelty vesiohenteisella Coloria puuvahalla. Coloria vaha on myrkytön, hajuton, turvallinen ja soveltuu hyvin puun pinnan käsittelyyn. Vahattu pinta helpottaa laatikon puhtaana pitämistä.

Pentulaatikon yksi tärkeimmistä ominaisuuksista on turvalaidat, joilla ehkäistään pennun mahdollinen emän ja seinän väliin jääminen. Tässä mallissa turvareuna on nyt pehmustettu ja verhoiltu ja pois nostettavissa. Olen käyttänyt tällaisia erillisiä turvareunoja myös kissanpentujen kanssa. Ja se toimii erittäin hyvin myös niille.


Pentulaatikko on käytössä vain ensimmäisten elinviikkojen ajan. Kun pennut alkavat liikkumaan ja syömään lisäruokaa, sisälaatikon etureuna otetaan pois ja ne saavat hieman lisää tilaa. Ja kun vauhti alkaa lisääntymään, koko laatikko poistetaan ja huone pääsee kokonaan pentujen käyttöön.


Laatikon sisustus hommat ovat vielä kesken. Laatikossa on ohut patja joka odottaa vielä verhoilua kosteutta hylkivällä kankaalla. Puukässä hommat sopivat mulle paremmin kuin ompeleminen, sitä lykkään aina ihan viimeiseen tippaan asti. Mutta tässä on motivaattorina nyt aika ja sen loppuminen. Kohta on laatikko täys pentuja ja kaiken on olevat valmiina hyvissä ajoin. Onneksi Tessa sopeutuu supernopeasti ja omi pentulaatikon heti omakseen vaikka ompeluhommat ovat vielä vähän vaiheessa. 


maanantai 12. heinäkuuta 2021

52 vrk takana ja vain reilu viikko edessä

 Melkoisen muhkea pikkuäippä! Ihanaa että Tessa on voinut niin hyvin, on reipas ja ruoka maistuu. Iso maha ei estä räkläjahtia eikä kantojen kaivuuta. 




tiistai 6. heinäkuuta 2021

45 vrk tiineyttä takana

 Aika kuluu hirmuista vauhtia! Kohta meillä on jo pentuja. Tessalla odotusta jäljellä parisen viikkoa. Tuleva Rouva voi mainiosti. Ruoka maistuu, nurmikolla loikoilu, kantojen kaivaminen ja lepäily on Tessan pääasiallinen toiminta tällä hetkellä. Ulkona on niin hirmuiset helteet, että hihnalenkille mennään vasta myöhään illalla ja aikaisin aamulla. Kaikki siis mainiosti.






Tessan oma kesämökki. On sen lempipaikka ollut ihan pikkupennusta asti. Tuossa boksissa se nukkui ulkona päiväunia sisarustensa kanssa reilu neljä vuotta sitten.